Viskin historiaa 1 - esihistoria
900-luvun alkupuoli
Muhammedin seuraajat olivat valloittaneet Espanjan v.711. Espanjan Cordobasta tuli yksi koko islamilaisen maailman johtavista tieteen keskuksista. Se nousi ohi Bagdadin ja Alexandrian. Cordoban kirjasto oli 900-luvun lopulla kenties maailman suurin. Ja sinne hakeutuneiden oppineiden tietomäärä oli jotain aivan muuta kuin ”pimeässä” keskiajan Euroopassa. Kaikkien hienojen keksintöjen ohella Cordoban oppineet kehittelivät myös tislauksen. Sen kehittäminen liittyi hygienian ja sairaalalaitoksen kehittämiseen, joista asioista muualla Euroopassa ei tiedetty mitään.
Jo tuhansia vuosia oli huomattu, että nesteet alkavat höyrystyä paljon ennen kiehumistaan. Arabioppineisiin asti oli luultu, että se oli vesihöyryä. Cordoban oppineet kuitenkin alkoivat tutkia, mitä nesteestä oikein irtoaa. Kuumentamalla erilaisia nesteitä he tietyllä tavalla aloittivat modernin kemian. Kun he kuumensivat viiniä, he huomasivat, että viinistä erottuu höyrynä huomattavasti väkevämpää ”viiniä”. Jo he päätyivät noin 78 celsiusasteeseen (Celsius kehitteli asteikkonsa vasta 1740-luvulla, mutta arabioppineet pääsivät samaan lämpötilaan omin mittarein).
Arabit nimittivät kaikkia puhdistettuja aineita al-kohliksi. Käytännössä tämä tarkoitti kuumentamalla tai suorastaan polttamalla puhdistamista. Niinpä se tarkoitti myös hiiltä ja tuhkaa, jotka olivat arabimaailman erittäin suosittujen ja käytettyjen meikkiaineiden pohjana. Länsimaisten kielten hiili-sanan etymologia on siis selvä. Al-kohl-nimitys oli annettu myös mm. kaikille hajusteille, väriaineille, meikkiaineille, ripsiväreille yms. Sama nimi annettiin tietenkin myös ”puhdistetulle” tai ”poltetulle” viinille, se oli vain viinin al-kohlia erotukseksi meikkiaineista, hiilestä ja tuhkasta. Tällä nimellä se myöhemmin levisi Cordobasta Italian kautta eurooppalaisiin kieliin, aikanaan jopa suomen kieleen.
Arabioppineet eivät juoneet tislattua viiniä, vaikka olivatkin sitä maistaneet. Viinaa käytettiin sairaanhoidossa ulkoisesti puhdistusaineena. Arabien sairaaloiden hygienian korkeaa tasoa ihmeteltiin kaikkialla (siitä siis tiedettiin), ja suurin ansio hyvistä hoitotuloksista lankeaa tislatulle viinille. Muutama sata vuottaa tislatusta viinistä puhuttiinkin ihmelääkkeenä.
1100-luku
Italialainen alkemisti Salernus opiskeli arabian kielen ja tutustui cordobalaisten oppineiden saavutuksiin. Suurin ansio tästä lankeaa Konstantinus Africanukselle, arabioppineelle, joka saapui Salernoon (syytä islamin hylkäämiseen, kristinuskon omaksumiseen ja Italiaan tuloon ei tiedetä) ja alkoi tehdä yhteistyötä Salernuksen kanssa. Konstantinus oli opiskellut mm. lääketiedettä ilmeisesti Alexandriassa ja mahdollisesti myös Gordobassa ja tunsi erinomaisesti kaikki arabimaailman tieteen saavutukset. Salernossa (ja myöhemmin Monte Cassinon luostarissa, jonne hän vetäytyi) elämäntyönään Konstantinus Africanus kirjoitti kaiken arabeilta oppimansa latinaksi (mm. kirjat De quottuor humoribus; De pulsibus; Liber Dynamidios; De mulierum passionibus ja erittäin paljon muita käsikirjoituksia ja julkaisuja). Konstantinuksen teokset avasivat eurooppalaisille lääkäreille arabilääkäreiden salat. Ensimmäinen Konstantinuksen tietoja hyväksi käyttävä oli itse Salernus. Konstantinukselta oppimansa tislauksen ja itse tekemänsä tislauskokeet Salernus kirjasi huolella muistiin: ”Kun seosta, jossa on puhdasta ja hyvin väkevää viiniä ja kolme osaa suolaa, tislataan tavanomaisessa astiassa, tuloksena on nestettä, joka leimahtaa sytytettäessä liekkeihin.” (Salernus: Compendium Salerni). Salernus oli siis todennäköisesti ensimmäinen varsinainen eurooppalainen, joka Konstantinus Africanuksen ansiosta tutustui tislattuun viinaan (tämä ei ole ihan varmaa, sillä on mahdollista, että joku olisi käynyt esim. Cordobassa ja tutustunut tislaukseen jo aikaisemminkin. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa tietoja). Salernuksen teksteistä jäi pitkäksi aikaa elämään nimi aqua ardensis – palava vesi. Tiedetään, että 1200-luvulla Salernossa hallittiin tislaus täysin ja että siellä kehiteltiin myös tislauslaitteistoja ja teknologiaa. Ilmeisesti Salernon lääkärit myös alkoivat myydä laitteitaan ja teknologiaansa. Kannattaa koko ajan muistaa, että kyse oli viinin tislauksesta, viinin al-kohlista.
Salernolaisten lääkärien yhteistyönä julkaistiin useita käsikirjoja tislauksesta vuosina 1130-1167. Yksi merkittävimmistä käsikirjoituksista oli vuodelta 1150- ”Miten saraseenit tislaavat”. Salernossa vaikuttaneen Marcus Graecuksen käsikirja tislauksesta oli niin hyvä ja selvä, että tislaus julistettiin ensin Salernossa ja sitten muuallakin ”salatieteeksi ja –tiedoksi”, joka uskottiin vain pienelle ”salaseuraryhmälle” eli lääkäreille. Eihän lääkäreiden tietoja ja taitoja kannattanut levitellä ympäriinsä ja samalla poistaa lääkäreiden gloriaa. Näin tislauksesta alkoi tulla pienen piirin salatiedettä.
1200-luku
Eurooppaan perustettiin lukuisia yliopistoja, joissa tutustuttiin (Konstantinus Africanuksen kautta) arabioppineiden ja Salernuksen tutkimuksiin ja kokeisiin. Myös Salernon lääkärikoulusta kehittyi alansa johtava yliopisto. Lääketieteen huippuyksikkö se on edelleenkin (2008). Tällöin (1200-luku) havaittiin tislatun aineen hyvät vaikutukset, kun sitä nautittiin juomana. Vaikka se palavana vetenä polttikin, muuttui nimi vähitellen elämän vedeksi – aqua vitae. Tosin lopullisen nimenmuutoksen sai aikaan vasta 1300-luvun puolen välin Musta surma.
Kansantajuiset ohjeet, miten viinistä tislataan elämän vettä, kirjoitti Montpellierin lääketieteellisen koulun professori Arnald Villanovalainen (Arnaldo da Villanova) 1200-1300-lukujen vaihteessa. Hän kirjoitti, että ”…kutsumme sitä aqua vitaeksi, ja tämä nimi sopii sille hyvin, sillä se on todellakin kuolemattomuuden vettä. Se pidentää elämää, raivaa pois pahan tuulen, elvyttää sydämen ja säilyttää nuoruuden.” (Breviarum practicae, 1304). Ensimmäistä kertaa kirjoitetusta tekstistä löytyy nimitys Elämän vesi. Arnaldon tislauksesta kertovaa kirjaa ”De Vinis”, jossa oli todella pitkä luettelo poltetun viinin positiivisista vaikutuksista, tehtiin (kopioitiin käsin, sillä kirjapainotaitoa ei vielä oltu keksitty) peräti 3520 kpl 1300-1400-luvuilla. Vaikka pääosassa olikin hygienia, viinan tislaus herätti suurinta kiinnostusta. Hänen tislauskirjansa käännettiin ensin ranskaksi, sitten englanniksi ja lopulta myös saksaksi. Se siis levisi kaikkialle Eurooppaan ja sitä saatettiin lukea kansankielellä. Mainittakoon, että em. professori ja hänen oppilaansa elivät aqua vitaen ansiosta poikkeuksellisen pitkän elämän. Kaikkiaan Arnaldo julkaisi noin 80 kirjoitusta, joista osa käsitteli tislausta. Salatieto levisi.
Käytännössä lääkäreiden huoli ”salatiedon” levittämisestä oli turha, sillä lukeahan osasivat vain munkit luostareissaan. Muu opetus (kaupunkikoulut ja yliopistot) olivat vasta aloittamassa toimintaansa. Itse asiassa ”salatiedosta” tuli kaikkien luostareiden munkkien tietoa. Munkithan toimivat parantajina ja yrttitarhoissaan kasvattivat lääkekasveja ja kehittelivät omia rohtojaan ja reseptejään. He myös käsin kopioivat kirjoja. Heidän oli nyt helppo oppia tislaus ja he alkoivat myydä ”elämän vettä” apteekeissaan. Tuolloin munkit omistivat kaikki Euroopan apteekit kaikissa kaupungeissa.
Arnald Villanovalaisen ohjeet levisivät siis kaikkialle (munkkien keskuuteen), ja lääkettä käytettiin sekä ulkoisesti desinfiointiaineena että juomana. Juomana käyttämisen kannattajat väittivät, ettei viina pelkästään säilytä nuoruutta vaan parantaa myös muistia, hoitaa aivojen, hermojen ja nivelten sairauksia, elvyttää sydämen, rauhoittaa hammassäryn, parantaa sokeuden, puheviat ja halvaantumisen ja antaa vielä suojan ruttoa vastaan. (tällaisia mainintoja löytyi kaikista tuon ajan lääketieteen oppikirjoista).
Arnaldo da Villanovan ohella toinen ”petturi”, joka paljasti ”salaista” tietoa tavalliselle kansalle, oli Thaddeus Florentinus (tuon ajan tiedemiehet olivat yleistietäjiä, he tiesivät lähes kaikesta kaiken. Niinpä Thaddeuskin tunnetaan paremmin räjähteiden kehittelijänä).
Hänen vuonna 1280 julkaisema kirja tislauksesta (huom: pelkästään tislauksesta tarkoin ohjein ja laitteistokuvin) levisi kädestä käteen Ranskassa, Saksassa ja Saksan kautta 1300-luvun alussa koko Pohjois-Euroopassa. Tosin edelleen lähes yksinomaan munkkien keskuudessa. 1300-luvun alkupuolella tislaus opittiin siis myös Skandinaviassa ja mahdollisesti myös Turussa (tästä asiasta en käynyt ottamaan selvää). Thaddeus Florentinuksen kirjan kuvissa on näkyvissä myös jäähdytysjärjestelmä, jonka hän on saattanut itse kehitellä. Kyseessä oli kierteinen lasiputki, jossa höyry tiivistyi.
1330-luku
Apteekkarit eli luostareiden munkit, jotka erikoistuivat lääketaitoon, olivat saaneet elämän veden valmistus- ja myyntimonopolin kaikissa Euroopan kaupungeissa. He saivat yleisen koko Euroopan kattavan luvan myydä elämän vettä varoitusten kanssa. Kaupungeissa oli nimittäin alkanut ilmetä ”juoppoa käyttäytymistä”, mikä johtui lääkkeen liiallisesta nauttimisesta. Varoituksiin ilmestyi termi Spiritus vini – viinin henki, joka saa aikaan hulluutta saadessaan yliotteen. Apteekkien seinille ja tiettävästi myös pulloihin ilmestyi hauskojakin tekstejä viinan ”tyhmistävistä” vaikutuksista.
Mainittakoon, että 1330-luvulta eteenpäin elämän vettä osattiin tislata viinin ohella myös oluesta. Eri kaupungeissa ympäri Eurooppaa viinaa, paremminkin pontikkaa, tehtiin siitä, mitä oli saatavilla.
1347-49
Eurooppaa koetellut Musta surma muutti Palavan veden lopullisesti Elämän vedeksi. Huomattiin, että jos nenäliinan kastelee tislattuun viiniin ja pitää sitä suun edessä, tauti ei tartu. Tajuttiin myös, että liinaa kastellessa kädetkin tulevat pirtuisiksi. Mustan surman aikana kaikki mahdollinen pyrittiin kastelemaan elämän vedessä. Tärkeimmät olivat kaikkialla yleistyneet kasvosuojukset. Ja elämän vedessä kastelu auttoi. Mustasta surmasta eteenpäin aina 1500-luvun alkupuolelle asti tislaus levisi räjähdysmäisesti ja laitteistoja rakenneltiin ja kehiteltiin kaikkialla Euroopassa. Myös ohjekirjat siitä, mistä kaikesta viinaa voidaan tislata, levisivät kaikkialle. Osasyynä oli Musta surma, jonka ei haluttu toistuvan.
1386
Tänä vuonna tislattua viinaa käytettiin ensimmäisen kerran ”kuninkaalliseen” parantamiseen, kun Navarran Kaarle Pahaa lääkittiin tisleellä. Hänen henkilääkärinsä (munkit) pitivät ainetta ihmelääkkeenä. Lääkkeen juottamisen jälkeen Kaarlen lakanat kasteltiin viinalla ja käärittiin kuninkaan ympärille, jotta lääkkeen teho olisi täydellinen. Idea operaatiosta tuli Mustan surman ajoilta. Kynttilän valossa toimiminen päättyi katastrofiin: lakanat syttyivät palamaan ja kuningas kuoli.
1300-luvun loppupuoli
Tislaustaito levisi Alppien pohjoispuolen ohella Britanniaan (Irlannissakin munkit olivat aloittaneet tislauksen jo 1200-luvun puolella). Näillä ”kylmillä” seuduilla elämän vettä vain juotiin, sillä huomattiin, että se lämmitti ja humallutti mukavasti. Eikä Brittein saarilla vielä tuolloin ollut niin suuria hygieniaongelmia kuin Manner-Euroopan ”saastaisissa” suurkaupungeissa. Koska viini oli pohjoisessa, erityisesti Britanniassa, kallista – viiniä ja viinin tuontia oli käyty verottamaan jo vuonna 1338 - samoin viinistä tislaaminen, kokeilivat irlantilaiset oluesta tislaamista. Sehän onnistui ja oli halpaa. Ensimmäistä kertaa varmasti tislattiin ”paikallisista” aineista eli oluesta (tarkkaa vuosilukua en löytänyt). Viinistä tislaaminen päättyi Englannissa viimeistään vuonna 1487, kun viinin tuonti Ranskasta yksinkertaisesti kiellettiin. Takana taisi olla hävitty Satavuotinen sota, jossa Englanti menetti omistamansa Ranskan.
Englantilaisille jäi vain olut. Tämän olutpohjaisen elämän veden gaelinkielinen muoto oli uisge beatha, oikeammin ilmeisesti usquebaugh, josta viski-sana tulee. Jo 1300-luvun lopulla viski oli tullut osaksi irlantilaista elämänmuotoa. (P.S: Kaikki tarinat munkkien tislauksesta jo 500- tai 600-luvulla Irlannissa ovat vain legendaa). Täytyy muistaa, että ensin viljasta tehtiin olutta joka tislattiin ”viskiksi”. Jo tuolloin tuota elämänmuotoa – ahkeraa ryyppäämistä - alettiin myös kauhistella muualla. Vuonna 1405 eräs kronikoitsija merkitsi ylös yhden irlantilaisen merkkimiehen kuoleman: kuoli ”juotuaan liikaa elämän vettä; Richardille siitä tuli kuoleman vettä”.
Yletön ryyppääminen ja juoppous levisivät Englannissa (Irlannissa ja Skotlannissa) sellaista vauhtia, että vuonna 1404 kuningas Henry IV kielsi koko alkemian ja sitä kautta tislauksen. Se loppui Englannissa hetkeksi kokonaan. Vain jotkut luostarit saivat luvanvaraisesti jatkaa tislausta. Näin tislauksen jatkokehittely tapahtui Manner-Euroopassa, ei Englannissa. Etenkin germaanisella alueella tislauslaitteita kehiteltiin massiivisen suurtuotannon suuntaan. Ilmeisesti siellä myös kehiteltiin paremmat jäähdytysjärjestelmät. Siellä juotiin edelleen viinistä poltettua elämän vettä eli ”poltettua viiniä”, Branntwein, myöhemmin englanniksi brandywein tai pelkkä brandy.
1400-luvun puoliväli.
Kun Johannes Gutenberg oli kehitellyt ennen 1400-luvun puoliväliä kirjapainotaidon, levisi tislaustaito vauhdilla kaikkialle. Ensimmäisen uudella tekniikalla painetun tislausta käsittelevän kirjan kirjoitti augsburgilainen lääkäri Michael Puff von Schrick vuonna 1478 (joidenkin lähteiden mukaan vuonna 1483). Teoksesta (Verzeichnis der ausgeprannten Wasser) tuli niin suosittu, että vuoteen 1500 mennessä siitä oli otettu jo 14 painosta. Von Schrick väitti kirjassaan, että puoli ruokalusikallista elämän vettä joka aamu piti kaikki sairaudet loitolla.
Puff von Schrickin kirja on yksi Euroopan ja koko maailmankin historiaan eniten vaikuttaneita kirjoja. Hän ei varsinaisesti ollut mikään tutkija, ei leikellyt ruumiita, tehnyt hienoja anatomian piirroksia tms. Hän oli silloisen tietämyksen popularisoija. Hänen kirjojaan voidaan verrata myöhempiin Joka kodin lääkärikirjoihin. Kirjapainotaidon ansiosta kirjojen hinnat romahtivat. Niitä saattoivat hankkia muutkin kuin rikkaat aateliset. von Schrickin kirja saattoi olla ensimmäinen tavallisen kansan käsissä kulunut ”maallinen” kirja. Puff von Schrick selvitti tarkasti piirroksin koko tislauksen. Ja osin juuri siksi hänen kirjastaan tuli niin suosittu. Pitkin 1500-lukua se käännettiin kaikille niille Euroopan kielille, joilla oli olemassa kirjoitustraditio. Englanniksi kirja käännettiin vuonna 1527. ”Tavallinen” kansa pääsi tietämään viinan valmistuksen salat. Muita merkittäviä tislaustiedon levittäjiä olivat Hieronymus Brunschwygk ja Johan Wenod.
Tämän jälkeen viinanpoltto levisi tavallisten ihmisten keskuuteen (ohjekirjan hankkiminenhan ei enää ollut kallista). Etenkin Pohjois-Euroopassa viinaa polttivat suunnilleen kaikki ja myös joivat. 1400-luvun lopulla ja 1500-luvun alkupuolella alkoi kaupungeissa ilmestyä järjestyssääntöjä, joilla viinanpoltto joko kiellettiin tai kiellettiin humalassa mesoaminen kadulla. Myös kaikenlaisia sepustuksia viinan vaaroista alettiin levittää: ”On tarpeen pitää mielessä se määrä, jonka voi sallia itsensä nauttivan, ja oppia juomaan oman kestokykynsä mukaan, jos haluaa käyttäytyä herrasmiehen tavoin.” Kyseessä eivät enää olleet apteekeissa pullon kylkiin kirjoitetut varoitukset vaan kaupunkisäännöt, joita virkavalta alkoi kontrolloida. Juoppoputkat ilmestyivät kaupunkeihin.
1460-luku
Portugali oli ottanut haltuunsa mm. Madeiran saaret ja alkanut tuottaa siellä sokeria. Sokeri vaati tuolloin valtavasti työvoimaa. Näin alkoi orjien hankkiminen Afrikan länsirannikolta. Maksuvälineenä käytettiin tislattua viinaa. Tynnyrillisellä brandyä saattoi saada laivalastillisen orjia. Kun viinasta näin tuli maksuväline, alkoivat valtiot ottaa sen tuotantoa monopolikseen tai ainakin verottaa sitä. Brandypullo muuttui siis arvokkaaksi rahaksi. Tähän asti merimiehelle oli kuulunut palkkana litra viiniä päivässä. Portugalilaiset alkoivat antaa orjakaupassa mukana olleille pullon brandyä päivässä. Miehethän saattoivat itse maissa sekoittaa siihen vettä jos halusivat.
1492
Kolumbuksen ensimmäisestä matkasta eteenpäin tislaamalla valmistetut aineet/juomat nousivat arvokkaaksi kauppatavaraksi ja levisivät ympäri maailmaa. Alkoholin muoto oli kestävä ja tiivis. Itse asiassa se toimi myös säilöntäaineena. Kauppalaivoissa viinatynnyrit veivät vähemmän tilaa jolloin muun tavaran määrää voitiin kasvattaa. Vuonna 1493 toiselle matkalleen Kolumbus otti mukaan sokeriruon taimia. Kasvin menestystarina jatkuu edelleen. 1500-luvun mittaan Karibian meren saarille perustettiin valtavia sokeriruokoplantaaseja, joille rahdattiin orjatyövoimaa Afrikasta. Mainitsen tämän tässä kohtaa siksi, että aikanaan sokerituotannon ”jätteestä” opittiin tislaamaan viinaa. Rommi oli keksitty. Mutta siitä myöhemmin.
1517
Uskonpuhdistus alkoi. Samalla alkaneet uskonsodat, jotka jatkuivat vuoteen 1648 asti, muuttivat Euroopan täysin. Isossa osassa Eurooppaa ei katolisen kirkon säännöistä enää välitetty. Reformoitu kirkko (Lutherin, Calvinin ja Zwinglin seuraajat ja myös anglikaanit) lopetti luostarilaitoksen ja lakkautti munkkijärjestöt. Tislauksella ja kirjojen kopioinnilla eläneet munkit joutuivat etsimään itselleen uuden toimeentulon. He aloittivat (paremminkin jatkoivat samaa yksityisinä ihmisinä) tislauksen myyntitarkoitukseen. Siitä alkoi siis tulla bisnestä, laajaa kaupallista toimintaa. Entiset munkit alkoivat myös perustaa kapakoita, joissa itse tehtyjä väkeviä tarjoiltiin.
Nopeasti vanha kaupunkien apteekkimonopoli protestanttisissa maissa murtui, sehän ei enää voinut olla munkkien yksinoikeus. Todennäköisesti Puff von Schrickin kirjan kääntäminen englanniksi sai muitakin kuin munkkeja siirtymään kapakka-alalle. Vuonna 1577 Englannin hallitus kirjasi 17 595 ”ryyppypaikkaa”, joissa oluen lisäksi myytiin myös väkevää viinaa.
Viinimaissa ei tapahtunut suuria muutoksia. Viinistä tislattu konjakki vain alkoi yleistyä kaikkien juomaksi. Nykyinen konjakinvalmistusmetodi kehiteltiin aivan 1600-luvun alussa. Brittein saarilla viini oli kallista ja ainakin Ranskasta sitä piti tuoda salaa. Niinpä sen korvasi vilja ja olut. Sitä ei tiedetä, kuka on ensimmäisenä tehnyt viskiä niin kuin sitä tehdään ilman olutvaihetta. Ensimmäinen epämääräinen maininta maltaista on Skotlannista vuodelta 1494. Voi siis olla, että viskin teko olisi keksitty joskus tuolloin Skotlannissa. Kuitenkin on varmaa, että mallastus (sillä tavalla kuin se periaatteessa nykyisinkin tehdään ja myös samoista syistä) ja siitä suoraan viskin teko keksittiin Saksassa vuonna 1500. Suuressa mitassa viskiä alettiin tislata Brittein saarilla joskus 1500-1550 välillä. Ensimmäistä viskin tekijää ei tiedetä.
1500-luvun loppu.
Englannissa panimoiden ja tislaamoiden oli hankittava toiminnalleen virallinen oikeusistuimen lupa. Osin tämä johtui kapakoiden määrän valtavasta kasvusta, osin ylettömän juoppouden ja järjestyshäiriöiden lisääntymisestä, osin alkoholimyrkytyksistä ja huonon viinan aiheuttamista kuolemantapauksista. Sääntöjä ja lakeja alkoi ilmestyä. Melkoisen takaiskun tislaamotoiminta koki vuonna 1597, kun ohran käyttö viinan valmistuksessa kiellettiin. Pahojen katovuosien ansiosta kaikki vilja tuli käyttää ruokana.
1600-luvun alussa katovuodet olivat ohi ja tislaamot elpyivät. Brittein saarten vanhin tunnettu tislaamo, joka alkoi tehdä viskiä myyntiin, on Bushmills vuodelta 1608. Tähän asti tislaajat olivat tehneet viskiä omaan käyttöönsä tai omaan kapakkaansa. Skottiviskeistä vanhin on Haig vuodelta 1625. Tästä eteenpäin on kyseessä varsinainen viskin historia, johon voidaan palata myöhemmin. Yhteenvetona voisi mainita, että viskin esihistoria alkaa 900-luvun Cordobasta ja päättyy jonnekin 1500-luvulle. Viskin teollinen massatuotanto alkoi todennäköisesti vuonna 1608. Näyttää siltä, että tarkemmin ei asiasta tiedetä.
1600-luvun alku – vähän aiheeseen kuulumatonta tietoa rommista
Englantilaiset myöhästyivät siirtomaavalloituksista Latinalaisessa Amerikassa. Karibian saarilta heille jäi vain Barbados. Täällä englantilaiset keksivät kokeilla viinan tislaamista sokerituotannon jätteestä. Näin kehiteltiin rommi. (Toisten lähteiden mukaan espanjalaiset tai portugalilaiset olisivat kehittänet sen aikaisemmin Brasiliassa).
1700-luvun alkuun mennessä rommi oli syrjäyttänyt brandyn rahana. Itse asiassa rommilla pyöritettiin koko kolmiokauppaa (rommia Afrikkaan, orjia Amerikkaan, rikkauksia + rommia painolastina Eurooppaan). Rommi oli merkittävin maailmantalouteen vaikuttanut asia 1700-luvulla.
Englantilainen slangisana rumbuillon tarkoitti äänekästä rähinää tai tappelua. Uusi juoma sai Barbadoksella tämän nimen, joka pian lyhennettiin muotoon rum. Rommin tuotanto oli todella halpaa, syntyihän se tärkeämmän aineen sivutuotteena, vähän niin kuin ”kaupan päälle”. Vuonna 1655 englantilaisten merimiesten olutannos, joksi aikaisempi viinilitra oli muuttunut, muutettiin nyt pintiksi rommia. Siitä lähtien rommi oli merimiesten juoma.
Amiraali Vernon huomasi heti rommin negatiivisen vaikutuksen – riidat ja tappelut laivoilla lisääntyivät. Hän käski sekoittaa rommiin vettä, vaikka vesi olisikin pilaantunutta. Vernon itse sekoitti rommiinsa limemehua ja hieman sokeria saadakseen siitä paremman makuista. Näin hän tuli kehitelleeksi ”grogin”. Vernonia alaiset sanoivat Old Grogramiksi. Hän käytti kallista veden pitävää viittaa, joka oli tehty kumilla kovetetusta kankaasta eli grogramista. Vernonin sekoitus tunnettiin amiraali Grogin juomana, grogina.
Vernon itse huomasi keripukkinsa hävinneen. Mutta vasta 1700-luvun lopulla kaikkiin merimiesten annoksiin oli lisättävä limemehua. Englantilaisista merimiehistä tuli näin terveitä. Osin tällä selitetään, miksi Englanti kykeni laivastollaan luomaan mahtavan Brittiläisen imperiumin. Englantilaiset merimiehet olivat kaikissa tilanteissa terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin vihollisten miehistöt.
Joitakin vuosilukuja
1295 – Oluen pano alkaa Pilsenissä Böömissä
1300 – Vodkan teko alkaa Venäjällä (mahdollisesti tänä vuonna)
1373 – Löwenbrauta aletaan tehdä Münchenissä
1400 – Lasiset kolpakot ja pikarit ilmestyvät
1411 – Armagnac kehitellään Ranskassa
1494 – (Mahdollisesti) tehty viskiä Skotlannissa
1500 – Tequilaa aletaan tehdä Väli-Amerikassa
1519 - Erilaisia likööreitä aletaan tehdä Ranskassa
1520 – Benediktiini kehitellään Normandiassa
1525 – Amarettoa aletaan tehdä Italian Saronnossa
1568 – Olut- ja viinipulloja aletaan sulkea korkkitammen kuorella.
1575 – Bols kehitellään Hollannissa
1588 – Ensimmäiset tiedot ginistä
1600 – Konjakkia aletaan säilyttää eli vanhentaa tammitynnyreissä.
1600 – Tammitynnyreitä aletaan kierrättää
1608 – Bushmillsin tislaamo perustetaan. Toiminut siitä lähtien.
1612 – Viskiä aletaan tislata Manhattanilla.
1620 – Virginian Jamestownissa keksitään tehdä likööriä maissista.
1623 – Maissiviskin teko alkaa Manhattanilla
1690 – Ensimmäinen erä shampanjaa
Osa 2: Uisge Beatha 1500-luvulta nykypäivään
Teksti: Kauko Kemppinen
